JinZhai & HuangLong

Vuoristoa,vuoristoa..

Sitä siis oli tarjolla pitkällä viikonloppureissulla Pohjois-Sichuaniassa. Matka oli Peterin työpaikan tiimimatka, jonne avecit olivat tervetulleita. Kiinalaisille reissu on osa palkitsemista, meikäläiset sai laittaa rämpylöitä pöytään, jotta liput vuoristoon irtosivat. Todella erikoinen ja huikea reissua, mielettömän kylmää, siis koko ajan ja joka paikassa, mutta kannatti lähteä!

Alku ei tosin lähtenyt liikkeelle kovinkaan lupaavasti. Onnistuimme (siis vain me kaksi:)) myöhästymään heti la aamusta Chengdun lennolta ja pienen selvittelyn jälkeen saimme liput vaihdettua seuraavalle lennolle, joka starttasi kolmen tunnin kuluttua. Vaihtoaikaa Chengdussa piti olla reilu tunti Jinzhain lennolle, mutta kone oli tietysti myöhässa sen puolisentoista tuntia, joten ajattelimme jo, että tsänssit menivät siinä. Pudongin kentällä kun eivät kuulemma voineet tseka meitä jatkolennolle ja ilmoittivat vielä samaan syssyyn että ticket is wrog, mutta ei muuta selitystä. Noh, onni onnettomuudessa, Chengdussa koko NSN:n retkitiimi olikin meitä vastassa ja saimme kuulla, että jatkolento Jinzhaihin olisikin samalla koneella jolla tulimme. Peterin työkaverit hoitivat tsekkauksen meille hienosti ja koko joukko pääsi koneeseen, meikäläiset 5 minsaa ennen lähtöä ja mukavasti businessluokkaa;) eipä ollut siinä vaiheessa enää muuta jäjellä. Lentomatka kesti 35 minuuttia ja sen aika tarjoiltiin pullollinen vettä ja huikopalaksi kuivattua jakinlihaa!

Maisemat olivat henkeäsalpaavan upeat jo hetken ennen laskeutumista. Korkeimmat vuorenhuiput kohoavat yli 7000 metriin. Itse kenttä oli 3500 metrissä, joten myös laskeutuminen vuorten keskelle oli jo kokemus sinäänsä. Kentältä suuntasimme alas kylään 1900 metriin "hotelliin". Opas puhui lähes kaksi tuntia taukoamatta, vain ja ainoastaa kiinaksi. Paras sesonki vuorilla oli jo hiipumaan päin ja vain harvat hotellit olivat enää avoinna. Meidänkin hotelli oli melko pimeä kun saavuimme pihaan, mutta kyllä ne sitte muutamaan valon raasivat sytyttää kun saavuimme aulaan. Huoneita ei tietysti oltu edes ajateltu lämmittää etukäteen, joten ei muuta kuin lämmitin hurisemaan. Takkia oli turha harkita ottaa pois huoneessa, päin vastoin piti vielä lisätä niitä vähiä vaatteita joita oli mukana, jotta tarkeni mennä syömään. Hotellin ravintola, joka sijaitsi upealla paikalla, osittain joen päällä, oli yllättäen jääkylmä. Ruokailu hoitui kiinalaisittain puolessa tunnissa ahmimalla, joka toisaalta oli ihan järkevääkin; ruuat jäähtyi samoin tein kylmissä kulhoissa ja toisaalta jos aikoi saada jotain syötävää...Hyvin maistui, en tiedä mitä syötiin, mutta sen verran oli nälkä eikä paljon ollut valinnan varaa...

Yöksi oli hyvä ladata vähän vaatekerrosta ja kömpiä kolmen peiton alle Peterin viereen. Aamusta huoneessa alkoikin olla jo normaali lämpötila, mutta siitä ei kauaa nautittu sillä kiinalainen aamiainen taikinapalloleipineen ja suolapähkinöineen kutsui. Peter otti myös vesikeitto, jossa uiskenteli muutama riisi. Kaneli ei olisi kuulemma tehnyt pahaa...Tämän jälkeen ette varmaan ylläty kunkerron, että sain aikaa porukassa melkoiset naurut kyselemällä varovasti kahvin perään...korjasin nopeasti että teekin käy, jos edes jotain lämmintä löytyisi.

Aamiaisen jälkeen opas ilmestyi taas paikalle ja kiinankielinen selostus päivän ohjelmasta alkoi. Ohjelmassa oli tutustumista todella kauniiseen Jinzhain luonnonpuistoalueeseen. Kiertelimme alueella sekä kävellen että bussilla. Jinzhain alue kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin ja on erityisen kuuluisa upeista turkooseista järvistään ja vesiputouksistaan. Eri mineraaliyhdistelmät saavat veden näyttämään aivan laguunimaiselta. Kiinassa on yhteensä 56 alkuperäiskansaa, joista alueella asui kaksi. Kokeilin yhden järven rannalla tällaista kansallispukua muiden tiimimme tyttöjen kanssa. Oli edes hetken lämmin puvun alla..;)

Bussisysteemi oli aika nohevasti järjestetty. Alueella kierteli koko ajan busseja järveltä toisella ja välillä aina löytyi opastettuja kävelyreittejä seuraavalle pysäkille. Päivä oli todella hieno; maisemat upeita, järvet ihanan puhtaita, ilma raikasta, kuulas ja kylmä! Eipä siinä kylmyydessä muuten mitään, mutta kun päästiin hotelliin, meitä odotti juuri se yllätys jota Peter oli jo ennustellutkin. Huoneet oli tietysti siivottu, lämmitys pysäytetty (kallista, kallista) ja ikkuna auki!!! Siinä oli meikällä huumori kaukana kun vihdoin pääsin jääkalikkana hotelliin ja tajuan, että siellä on kylmenpää kuin ulkona....

Seuraavana päivänä lähdettiin vielä aikaisemmin eli tällä kertaa ei saatu edes sitä lämmntä teetä. vaan aamiaispallot pisteltiin muovipussista hotellin aulassa poskeen ja eikun bussiin. Edessä oli noin kolmen tunnin bussimatka 4000 metriin lumihuippuisille vuorille. Matkalla pysähdyimme kiinalaiseen lääkätieteenseen erikoistuneeseen apteekkiin. Meille sieltä ei löytynyt mitään kuivattua ihmejuurta, mutta kyllä nuo Peterin työkaveri tuntuivat monenlaista kuivattua rohtoa ostavan. Eivät ole kuulemma kovin nopeavaikutteisia, vaan vaativat noin puolen vuoden käytön ja teho on yleensä ennalta ehkäisevä...

Matka jatkui ja tie alkoi kiemurrella ylös päin. Jossain vaiheessa joku käänsi meille oppaan puheesta sen, että nyt ei saa nukkua, nousemme ylös jyrkemmin ja vuoristotaudin oireita voi ilmaantua. Nukkuminen ja kiinalainen bussi eivät kyllä meikällä edes mahtuisi samaan lauseeseen...Bussi jaksoi kuin jaksoikin ylös asti ja huipulla oli todella kaunista. Teräviä lumihuippuja näkyi kaikkialle silmänkantamattomiin. Wau, Kiina on myös tätä!! (mun kategoriassa Alpit kun on tähän asti olleet yksi kauniimmista maisemista, mutta pakko myöntää, että kilpailija on löytynyt..).

Matka jatkui vielä eteenpäin ja seuraavana vuorossa oli HuangLongin kansallispuisto. Aivan pystysuoraan nousevalla kabiinilla ylös rinteeseen, josta reipasta vauhtia pitkospuista noin kolme kilometeriä eteenpäin. Sinäänsä hauskaa, kun me oltiin kielimuurin takia koko ajan vähän pihalla, että minne mennää, mitä siellä on ja mikä on aikataulu. Nyt tuntui olevan kiire, sillä matka taittui muita ryhmiä ohitellen. Kävelyrupeaman jälkeen (nyt oli muuten ensimmäistä kertaa viikonlopunaikana lämmin) edessä avautui rinteessä seisova valtava temppeli ja sen ympärillä kalkkikivi järviä. Kaunista maisemaa ihaillessa ostimme jotkin kiinalaiset paputahnalla täytetyt munkit, joita vähän lämmitettiin teekannun reunalla kioskin takaosassa. Paluumatka olikin sitten mukavaa alamäkeä uusilla leveillä pitkospuilla taapertaen. Iltapäivällä olimme takaisin busilla, jolla lähdimme samaa reittiä takaisin. Tai siis ensimmäisellä yrityksellä matka katkeasi jo melko nopeasti kun bussista loppui puhti ja vaihdoimme toiseen, jos mahdollista, vieläkin mielenkiintoisempaan malliin leopardikuvioisine penkkeineen. Tunnelma bussissa oli mielenkiintoinen; lähes kaikilla oli jonkinasteista päänsärkyä vuoristosta johtuen (itse en ole tosin varma johtuiko vain vuoristosta vai siitä ettei kolmeen päivään ollut edes nähnyt kahvikuppia), bussin musiikki oli jotain itämaista vingutusta, pakokaasua tuli sisään melkoisesti ja ilmastointi nosti pohjasta vielä mukavan pölykerroksen ilmoille...Linja-autossa on tunnelmaa!!

Päästiin bussilla ihme ja kumma kentälle ja koneeseen, joka lähti tällä kertaa 20 minuuttia etuajassa, Kiinassa siis kaikki on mahdollista. Vähän jännitystä kotimatkaan toi myös lyhyt(mun mielestä) kiitorata Jinzhain kentällä. Ilmaan päästiin kuitenkin hyvin ja ehdittiin Shanghain koneeseen vielä samana iltana. Mieletön reissu, paljon nähtiin kolmessa päivässä, mutta pitää kyllä todeta - home sweet home ja lämmin suihku nouseen arvoon arvaamattomaan!

Oli mukava palata tosiaan kotiin, jossa meitä odottivatkin jo kaksi nuorta miestä Suomesta, Robet ja Macke valmiina viikon seikkailuun Shanghaissa!

/Sirja

p.s Koitan lisätä videot myös Hangzhou ja Keltaiset vuoret osuuksiin!