Acke toi mukanaan Lonely Planet Shanghai City Guiden ja siina tuntuikin riittavan jos jonkinlaista galleriaa, nayttelya ja ruokapaikkaa, joista en ollut edes kuullut aiemmin. Heti alkuunsa otettiin kaupunkikatselmus aika pitkalti kavellen ja kuvaten. Samalla reissulla tsekattiin People's Squarilla sijaitseva Shanghain taidemuseo, modernin taiteen museo seka omasta mielestani mielenkiintoisin, Shanghain kaupunkisuunnittelunayttely (taisi tulla vahan huono kaannos Shanghai Urban Planning Exhibition Hall). Nayttelyssa oli esilla kolmesssa kerroksessa erilaisia pienoismalleja ja simulaatioita mm. lentokentasta, tulevasta Expo 2010 alueesta ja paviljongeista siella, mutta mika hienointa, siella oli lahes koko Shanghain keskusta rakennettu pienoismallina. Kylla me jostain omakin kamppamme loydettin kun aikamme etsittiin ja laskettiin risteyksia. Tosin mika oli aika hauska huomata, jossain vaiheessa suunnitelmat nayttavat silta, etta koko hotelli poistuu kartalta! Pitanee sanoa respaan, etta alkakaas paivittaa cv:tanne pikku hiljaa...
Yu Yuanissa kaytiin taas pariin otteeseen ihmettelemasa huikean hienoja valaistuksia, nyt niita oli ilmestynyt taas lisaa. Taysin uutena paikkana, jonne en kylla yksin olis ikina uskaltanut mennakaan, kavimme Shanghai Propaganda Poster Art Centerissa. Kyseinen nayttely sijaitsi kiinalaisella compaund alueella, neljannen talon sisapihalla kellarikerroksessa, jaiks! Hiukan hirvitti menna sinne, mutta onneksi oltiin kolmistaan Peterin ja Acken kanssa. Nayttely oli aika mielenkiintoinen, tosi paljon Maon aikaisia postereita, jotka seurasivat hyvin sen ajan tapahtumia. Esittelija puhui englantia, joten saimme selostuksenkin moneen kuvaan. Tassa tapauksessa tosin pitta paikkansa melko hyvin sanonta - kuva kertoo enemman kuin tuhat sanaa. Kun sielta selvittiin, pitikin palata takaisin "maanpinnalle" joten jain vahan kiertelemaan kauppoja keskustaan poikien jatkaessa kotiin pain.
Lauantaina otimme heti aamusta kohteeksemme Shanghai World Financial Towerin eli pullonavaajan, jossa emme olleet Peterinkaan kanssa aiemmin kayneetkaan. Emme tosin kayneet nytkaan viela ensimmaisella yrittamalla, muutamalle kinukille oli tullut sama kuningas ajatus lahtea ylailmoihin hyvan saan innoittamana. Emme siis jaaneet odottamaan kahdeksi tunniksi mika olisi ollut tiedossa vaan kokeilimme seuraavana paivana uudelleen ja talle kertaa reissu onnistui melko lyhyella jonottamisella. Aika systeemit ovat rakentaneet matkanvarrelle ylailmoihin - oli jos jonkinlaista katossa pyorivaa taideteosta ja varivaloa. Ensimmaisella hissilla paastiin 95 kerrokseen ja seuraavalla sitten sinne 100:een saakka! Olihan sielta aikast rapiat nakymat ja se lasilattia! Turvallisuuden tunnetta ei kovin paljon tosin lisannyt greenilla pyoriva teksti, jossa kerrottiin lasinpalan kestavan kolmea ihmista samaan aikaan ja oli viela jokin kilorajakin, joka ei ollut jarin suuri....No ihan vakaalta se siella naytti ja tuntui, vaikka porukkaa oli tupa taynna. Koitan virittaa jotain kuvaa kylkeen.
Kun maisemat oli nahty, kuvat otettu ja matkamuistot ostettu oli aika siirtya etia pain. (kylla, talla kertaa ostettiin matkamuisto, vaikka periaatteessa niista en tykkaa, mutta nyt halusin tornin muotoon tehdyn teraksisen korkinavaajan, Peter ei ollut kovin vakuuttunut, mutta myontyi kuitenkin, tosin olin pohjustanut asiaa jo muutamia viikkoja..:)) Seuraava eteppi olikin Jade Buddha teppeli, joka osottautui, kuten arvelinkin, melko samanlaiseksi kuin kaikki muutkin buddha temppelit, mutta tulipahan nyt sekin nahtya. Pojat kavivat viela Jing'Anin temppelissa, mutta olin itse siella jo joulun tienoilla kaynyt, joten kaytin ajan hyodyllisesti tutkaillen saapikastarjontaa laheisessa tavaratalossa, todeten sen hienoksi, mutta ylihintaiseksi...
Ja sitten kommenttia ruokapuolesta. Kuinkas ollakaan, opaskirjasta loytyi myos vahan erilaisempaa ravintolatarjontaa. Paatimme kokeilla etnisen vahemmistokansan, Uiguhrien pitamaa ravintolaa, joka oli nimeltaan Xinjiang Fengwei Restaurant. Lahes kaikki Shanghain muslimiravintolat ovat uighurien pitamia ja meininki oli sen mukaista. Uighurit tulevat maan luoteisosasta ja ulkonaollisesti muistuttavat lahinna turkkilaisia.Ravintolassa oli melkoinen show menossa, porukka lauloi ja tanssi ympariinsa. Ruoka oli paaasiassa lammasta eri muodoissa. Hyvaa, etenkin pojat tykkasivat, mutta ei mitaan fine diningia, muovihanskat kateen ja kokki (tai en kokista tieda, siihen vaan ilmestyi joku kaveri ja otti veitsen kateen...)alkoi veistella lampaasta palasia..ihan mukavaa, tosin henkilokohtaisesti ei haittaa vaikka kokemus jaisi ainutkertaiseksi. Hyva kun loysimme ulos ravintolasta, sen verran paksu savu tuli portaisiin ulkopuolella karistettavista lammaskebakoista. Toinen uusi tuttavuus viikolla oli Yunnanin keittion herkkuja tarjoileva Southern Barbarian. Keittion lasiseinan takaa loivat vain lieskat kun kokit valmistivat herkullisia grillattuja liha ja kana-annoksia erilaisin yrtein hoystettyina. Tilattiin tuttuun tyyliimme poyta taas taysteen kaikkea mika kuulosti hyvalta listalla ja oli sita myos kaytannossa, joten suht taytelaisella ololla lahdimme paikalta.


Viikkoon mahtui lisaksi monia galleriakierroksia, tutustumista kiinalaisten asuttamille kujille, kakkupaloja ja cappuccinoa Starbucksissa, mutta ei juurikaan shoppailua! Acke taisikin olla ensimmainen vieras, jonka kanssa ei kayty yhtaan shoppailurundia. Olin tietysti tasta hyvin hamillani, kun muiden vieraiden osalta shoppailu on naytellut aika isoa osaa Shanghain matkassa ja viimeisena iltana on punnittu kasseja ylikilojen pelossa....uskottava se sitten olin minunkin, kun viela varmuuden vuoksi kysyin asiasta edellisena paivana:) Ackelle tosin jai aivan mielettoman upeita kuvia Shanghaista kotiinvietavaksi, eivat ne tiedostot paljoa painaneet, mutta arvokkaita ne saattavat olla tulevaisuudessa.
Tulin just yogasta ja odottelen miesta kotiin Pekingista ja aamusta sitten tuleekin taas uudet asukkaat, katsotaan mita ensi viikolla keksitaan, yksi reissu on taasen suunnitteilla.

2 kommenttia:
Onneks olkoon Sirja. =)
Heippa Katariina,
Kiitos ,kiitos, viela jai vahan alle 30-v...Juhlittiin aika suklaisissa merkeissa, sain Rebeccalta lahjaksi suklaamuffineja:)Oikein osuva lahja minulle!
Lähetä kommentti