Mt. Huang Shan - Keltainen vuori

Terveiset Keltaisilta vuorilta, Huang Shanista, viikonloppureissulta! Anhuin provinssissa sijaitseva vuori kuuluu Unescon maailmanperintökohteiden luetteloon ja on Kiinan kaunein vuori. ” Jos on aikaa vain yhteen, Huang Shan on ehdottomasti koettava” , sanovat kiinalaiset, myös Peterin töistä, ei vain opaskirjoissa. Kyllä, vuoristo oli todella upea, ainutlaatuinen, poikkesi muodoltaan täysin esimerkiksi Alpeista. Muutenkin reissu oli melko mielenkiintoinen, monessakin mielessä.

Olimme varanneet reissun matkatoimiston kautta, oppaineen ja kuljettajineen, jotta saisimme siitä mahdollisimman paljon irti viikonlopun aikana. Saimme viikolla kuulla, että lennot oli peruttu ja matkatoimisto tarjosi bussivaihtoehtoa. Tämä oli kuitenkin ainut viikonloppu, jonka voisimme käyttää reissuun ja lisäksi ilmat alkavat olla vuorilla niin kylmät ettei sitten senkään vuoksi voisi siirtää. Joten matkaan! Pari opasta oli vastassa heti Shanghain päässä ja opastivat meidät oikeaan bussiin laukkujen läpivalaisun jälkeen. Ei mikään hehkeä paikka tuo bussiasema. Ja saman voisi todeta bussista! Kuskin lisäksi bussissa oli bussiemäntä, mies, jonka funktio selvisikin melko pian. Tämän apurin tehtävä oli kuivata ikkunaa, jotta kuski näkee ajaa, ihan hyvä siis, että oli mukava. Meikä kuivaili myös koko matkan omaa ikkunaamme, vaikka onneksi takki piti vähän vettä. Kiinalaiset eivät ole vielä hiffanneet, miten vesihöyry saadaan ikkunasta muuten kuin kuivaamalla…

Perille päästiin, Peter leikki puhelimella ja meikä keskittyi eväiden syöntiin, siinä se kuusi tuntia meni ihmeen kivuttomasti. Perillä opas, William oli meitä kuskin kanssa vastassa ja hotlan kautta päädyimme etsimään kyliltä paikallista ravintolaa. Kolmannen paikan kohdalla onnisti ja putiikki oli auki, olihan kello jo lähes yhdeksän illalla. Oppaan suosituksesta otimme paikallista kalaa, bambutikkuja sekä omasta suosituksestamme, riisiä. Kyllähän se kala siinä maistui, vaikka kiinalaiset tietysti savuttelivatkin viereisessä pöydässä, kuinkas muuten. Huang Shan cityssä on n.1,5 miljoonaa asukasta ja se tunnetaan Hui kulttuurin syntymäkaupunkina. Ensimmäisen yön olimme kaupungissa, noin tunnin matkan päässä vuoren ”ala-asemalta”. Hotla oli merkattu viidellä tähdellä, mutta…

Aamu ei valjennut kovin valoisana, mutta sateesta huolimatta lähdimme kohti vuorialuetta. Matkalla saimme ihailla mukavia maaseutumaisemia, pääelinkeino näytti olevan krysantemi teen kasvatus. Valkoisia ja keltaisia kukkapeltoja ulottui joka suuntaan. Tie muuttui aina vaan mutkaisemmaksi mitä ylemmäs ajoimme, onneksi kuski vaikutti melko luotettavalta, mitä ei voi aina sanoa esimerkiksi kaikista bussikuskeista. Itse vuorelle menimme kondolilla, kävelyyn olisi kuulemma mennyt liian kauan aikaa. Systeemi oli viime vuonna rakennettu 2666 metriä pitkä ja vei meidät 1600 metrin korkeuteen, noin vartissa. Melkoista haipakkaa mentiin, pakkohan se oli, jonoa kun piisasi koko ajan. Tämä oli vielä pieni, vain 8 hengen, toisella reunalla on yli 4 kilometriä pitkä vastaava kondoli, mutta sadalle hengelle! Edelleen satoi ja mitä ylemmäs menimme, sitä harmaammaksi ilma kävi, lopulta pilvet peittivät meidät ja näkyvyys oli nolla, hitsi! Ylhäällä ei paljon parantunut, mutta minkäs teit. Ei muuta kuin sadetakit niskaan ja matkaan. Säästä huolimatta, kiinalaisia piisasi poluntäydeltä, niitähän riittää siitä 1,3 miljardista kyllä joka koloon…

Toinen yö oli varattu ylhäällä vuoristohotellissa, Xi Shanissa, jonne saavuimme puolilta päivin. Tässä jos jossain oli kyllä lahjukset ja hotellin tähdet vaihtaneet omistajaa ja kun katsoo hotellin tasoa ja listauksen neljää tähteä, summan on tarvinnut olla valtava! Huoneen vakiovarusteeseen kuuluvat toppatakit, eikä ihme. Huone oli jääkylmä ja muutenkin varsin jäätävä! Onneksi patteri suostui yhteistyöhön ja naksahti päälle. Vettä oli taas ikkunoiden sisäpuolella, onneksi siihen oli jo totuttu bussimatkalla. Teimme pieniä sudenpentuviritelmiä ja saimme vaatepuiden, verhojen sekä vedenkeittimen avulla vetoisen ikkunan hieman tukittua ja osan patterin lämmöstä huoneen puolelle. Ulkovaatteet päällä ” nautitun” lounaan, josta söimme lähinnä paistetun riisin, jälkeen suuntasimme jälleen vesisateeseen. Koska vuorille oli tultu, näkyi niitä tai ei, niin katsomaan on mentävä. Meidän suureksi yllätykseksemme pilvet olivat liikkuneet hurjaa vauhtia, vesisade loppunut ja eteemme avautui aivan huikean kauniit vuoret!!! Voi sitä onnen päivää, kun tajusin, että ehkä emme sittenkään olleet tulleen jäätymään tänne asti turhaan. Aluetta on vaikea kuvailla, joten laitan oheen muutaman otoksen. Kiertelimme alueella aina pimeän tuloon saakka, nauttien maisemista ja treenaten jalkalihaksia ylös alas menevillä poluilla. Emme vieläkään laukkaa ihmettelemästä miten polut ja portaat on ollut mahdollista rakentaa pystysuoraan kallionseinämään, Kiinassa ja jopa niin että ne kestävät! Illallisesta ei tässä yhteydessä varmaan kannata enää mainita mitään, mutta kuin paikan varsin onnistuneen ”turisteilta rahat pois” –hinnoittelun. Kyllä se riisistäkin voi maksaa yllättäviä summia keskellä vuoristoa…Ai niin saimme muuten sen kopin suht lämpimäksi, emmekä joutuneet turvautumaan talon tarjoamiin toppavermeisiin.

Oppaan mukaan auringonnousua ei tulla näkemään, joten ei kannata nousta 4.30.No, aamulla aurinko kuitenkin paistoi kirkkaasti, joten oli vähän erimieltä...oli kuitenkin hieno nähdä paikka vielä auringonpaisteellakin. Paluumatka kondolissakin näytti nyt parhaat puolensa upeista maisemista. Ennen bussin lähtöä kiertelimme vielä vanhassa keskustan korttelissa oppaan johdolla. Alkoi olla jo melko kuuma, tulihan se t-paita keli sieltä jälleen, sopivasti paluumatkaksi.

Bussimatka kotiin sujui mukavissa tunnelmissa, kiinalaista maaseutua katsellen, paikallista technoa kuunnellen ja bussin olemattomia iskareita ihmetellen. Siihen kun lisätään se jatkuva torven käyttö ja tasaisesti piippaava ylinopeusvaroitin, tunnelma oli taattu.

Peterkin innostui eväistä ja totesi meidän integroituneen näköjään mukavasti kiinalaiseen meininkiin, johon kuuluu syöminen koko ajan ja kaikkialla. Tiet olivat muuten huippu kunnossa, onneksi, bussin taso huomioiden, eikä ihme, sillä tietulleja oli melko tiheään. Yhden kohdalla pohdimme kaistojen logiikkaa. Bussimme ajoi laitimmaisesta oikealla, mutta vaihtoi portin jälkeen aivan vasemmalla olevaan kaistaan .Siihen Peter totesi, että niissä näyttää olevan sama logiikka kuin naisilla; sitä ei ole!? Ai miten niin…