
Huomenta aurinkoisesta Shanghaista!
Aamu on valjennut jälleen aurinkoisena ja lämpimänä. Syksy on täällä ilmeisesti tänä vuonna myöhässä ja kesäkelit jatkuvat. Eilen oli yli +25 c ja tänään on luvattu vieläkin vähän lisää lämpöä. Vaikka on lämmintä, ilmanlaatu voi vaihdella päivittäin todella paljon. Eilen oli kaunis ilma, jopa sinistä taivasta näkyi ja aurinkoa paistoi. Maanantaina sitä vastoin oli koko päivän harmaata ja "sumuista" eli aika lailla saasteita kaupungin päällä. Saasteiden määrän voi hyvin todeta katsomalla ulos alakerran ikkunasta ja ihmettelemällä näkyvätkö mm. Oriental Pearlin televisiotorni, Jinmaon torni sekä uusin rakennelma Financial Tower, jotka muodostavat Shanghain kuvatuimman siluetin. Tänään rakennukset näkyvät kirkkaasti, maanantaina vain vähän alaosia. Saasteiden määrä on ilmeisesti kiinni aika lailla tuulista, joten toivotaan pieniä puhureita joka päivälle.
Illalla kävimme kävelyllä The Bundilla eli Huang Pu joen rannassa. Harmitti, ettei ollut kameraa, valaistus oli tosi upea ja ilma kirkas kuvaamiseen. Tämä kansa rakastaa ilotulitteita ja niiden räiskintää kuuleekin lähes joka ilta. Eilen jopa näimme muutaman raketin. Matka sinäänsä joen toiselle puolella oli jo itsessään upea kokemus Nanpun siltaa pitkin. Vuonna 1991 rakennettu yli 8 kilometriä pitkä silta yhdistää Pudongin ja Puxin puolet. Itse asumme siis Pudongissa, joka on uudempaa keskustaa. Puxin puolella silta muodostaa spiraalin ja tätä pidetään erittäin taidokkaana insinööritaidonnäytteenä, koska sen avulla säästetään huimasti rakennusmaata. Silta menee myös melko korkealla, yli 430 metrin korkeudessa. Näkymä sillalta iltavalaistuksessa oli vaikuttava. Takaisin tulimme tunnelia pitkin, jossa autot ajavat kahdessa kerroksessa, rekat omassaan. Ilmanlaadun kannalta tämä on loistava idea. Loppuilta menikin sitten japanilaisen ruuan merkeissä kotikulmilla. Jaahas, mutta nyt onkin aika lähteä suorittamaan päivän tehtävää eli lippujen ostoa Shanghain Suomalaisten 10-vuotis juhliin ja samalla ilmoittautumaan kyseisen yhdistyksen jäseneksi. Tämä tietää siis pirssillä suhailua ja kartan pöyrittelyä, mutta toivotaan että löytyy. Eilinen tehtävä oli muuten kuntosalin etsintä, jonka suoritin jalkapatikassa, aikaa meni noin 4 tuntia...
-Sirja

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti