perjantai 10. lokakuuta 2008

Uusia tuttavuuksia


Heippa,

Elo sujuu täällä nyt entistä mukavammin uusien tuttavuuksien merkeissä. Tapasin eilen muutamia "aitoja" suomalaisia kotirouvia, jotka tuntuivat viihtyvän Shanghaissa oikein hyvin, toisilla oli vasta vuosi takana, toisilla jo kolmekin vuotta. Ja täytyy kyllä myöntää, ettei tämä "kotirouvan" elämä omasta mielestänikään yhtään hullumpaa ole;) Nyt reilun viikon oleilun jälkeen olen aivan varma, ettei aika tule olemaan pitkää, päin vastoin, tuntuu että täällä on niin paljon tekemistä, että pikemminkin pitää pelätä ajan loppumista kesken! (kuva jälleen kotikulmilta)


Olen vieläkin ihan pöyryksissä kaikista uusista tapaamistani ihmisistä ja saamistani vinkeistä; vihon reunat on täynnä mitä erilaisempia merkintöjä ja käyntikortteja löytyy lukuisia käsilaukun pohjalta. Tästä se paikallisen verkoston luominen sitten alkaa! Yksi parhaista vinkeistä olikin osoite Community Center Shanghaihin. Tämä voittoatavoittelematon organisaatio järjestää useita kursseja sekä paljon erilaisia retkiä Shanghaissa ja lähiseuduille. Toiminnassa on mukana pääasiassa expatteja sekä muutamia paikallisia. Ajattelin, että tuumasta toimeen ja osallistuin heti tänä aamuna Coffee Connection tapaamiseen. Paikalla oli ihmisiä ympäri maailmaa ja tarkoituksena onkin saada uusia ystäviä. Aamupäivä oli loistava, sain monta uutta tuttavaa ja paljon mukavia juttutuokioita. Ilmoittauduin myös monille retkille. Ensimmäinen on heti ensi viikolla, Market Tour puolipäiväretki. Tiedossa on myös Factory Touria, Yu Yuanin puutarharetkeä, French Consession Touria, Old Shikumen Houses jne. Mielenkiintoiselta kuulosti myös TCM:n (Traditional Chinese Medicine)kurssit, jotka käsittelevät kiinalaista lääketiedettä. (Eräs ruotsalaisnainen kertoi, että hän oli kokeillut lääkärillä kuppausta ja saanut avun moniin vaivoihin.) Itse ajattelin osallistua ainakin Meridian Map of Human Body tunnille. Myös kiinalaisen ruuan kursseja on joka perjantai. Kaikki tapahtuu tietysti englanniksi, joten samalla tulee se kaipaamani kielikoulu.


Nyt pitäneekin tehdä pieni tutkimusmatka lähistön Shimano Rivieralle ja tutkia heidän club housen liikunta-aktiviteetit ja sen jälkeen aloitan viikonlopun ohjelmasuunnittelun. Tänään kun juuri painotettiin sitä ,että expatit jättävät aina kaikki reissut komennuksensa viimeiselle kuukaudelle...toisaalta kyllähän täällä Shanghaissa itsessäänkin on nähtävää ja koettavaa todella paljon.


Mukavaa viikonvaihdetta!

-Sirja


p.s yksi juttu, jonka luulin olevan tosi helppo, onkin osoittautunut melko hankalaksi ja samaa totesivat toiset eilen. Täällä on ollut niin lämmin, että sandaaleille olisi käyttöä ja niitähän mulla ei Suomesta mukana tietysti ollut ja nyt alkaa meinaan olla melko lämmin tassutella tennareilla ja sukilla päivästä toiseen...no ei muuta kuin ostamaan sandaalit tai edes jotkut kesäkengät..niinhän sitä luulis, mutta eipä mun 39 kanootille löytyy yksiäkään kenkiä!!hienoja kenkiä on vaikka kuinka, kaikki esillä olevat n. 36 paikallista kokoa ja kun kysyt isompaa kokoa, myyjä ihmettelee ensin kysymystäni englanniksi ja hetken kuluttua katsoo jalkojani ja pudistaa päätään, no, no...etsintä jatkuu, joitain vinkkejä sain tähänkin asiaan eilen...

3 kommenttia:

Sirkkuanneli kirjoitti...

Moikka! Olet näemmä päässyt vauhtiin,tutuntuntuista tekstiä,kun muistaa sun aikaisemmat ulkomailla asumiset.Sä tosiaan järjestät asiat,etkä vaan meinaa.Varmasti ikimuistoisaa ja mukavaa.Kiva lukea todella hyvin kirjoitettua tekstiä.
Hyvää jatkoa molemmille! T.Äiti

Anni K kirjoitti...

Moi! Kiitos blogikutsusta, kirjoittelu onkin hyvä keino kertoa kuulumisia isommalle joukolle samanaikaisesti.
Ja allekirjoitan sirkkuannelin kommentin, kuulostaa tehokkaalta. Pystyn hyvin kuvittelemaan sut siellä suhailemassa ja järjestelemässä asioita :)
Kenkäongelmaan kai kaikki meikäläiset siellä törmäävät, ja paikalliset varmaan nauttivat, kun saavat huomautella isoista jaloistamme. Toivottavasti löydät jostain sopivat!

Katariina kirjoitti...

Moimoi! Kiva lukea blogiasi. Tulee tosta tehokkuudesta mieleen ihan sun Pariisin visiitti, jolloin mentiin aika vauhtia ympäri kaupunkia.=) Mutta niinhän se homma toimii! Oikein hyvää syksyä sinne ja otahan ilo irti. (En kyllä epäile sitä hetkeäkään, ettetkö ottaisi.)